Moni yrittäjä saattaa huomata jonain päivänä, että yrityksen ilme ja arki eivät enää vastaa toisiaan. Yritysvuosien kertyessä toiminta on kasvanut, palvelut ovat voineet muuttua ja sen myötä myös kohderyhmä. Silloin on hyvä istahtaa alas ja miettiä, onko brändi-ilmeen uudistus tai freesaaminen ajankohtaista.
Vaikka mainostoimistojen ja graafikoiden tavoitteena on suunnitella mahdollisimman aikaa kestävä design, voi kuilu ilmeen ja todellisuuden välillä kasvaa liian suureksi. Silloin on hyvä istua alas ja miettiä, onko brändi-ilmeen freesaaminen ajankohtaista.
Kurkataan seuraavaksi viisi merkkiä, jotka voivat kertoa, että yrityksesi brändi-ilme kaipaa päivitystä!
1. Yrityksesi toiminta on muuttunut tai muuttumassa
Kirjoititko ihka ensimmäiseen liiketoimintasuunnitelmaan jotain, mikä yrityksen kasvaessa on muovautunut ihan toisenlaiseksi kuin ajattelit?
Lyhyt ja ytimekäs sanonta “tekemällä oppii” voi viedä yrittäjää eri suuntaan kuin mitä paperille on suunnitellut, ja usein hyvällä tavalla.
Kun brändi-ilme on alkujaan luotu vastaamaan suunniteltua yritystoimintaa, se voikin kuvailla ihan erilaisia palveluita tai tuotteita kuin millaiseksi yritys on kehittynyt.
Otetaan esimerkiksi kampaaja, joka suunnittelee tarjoavansa yleisesti kampaamopalveluita, kuten hiusten värjäyksiä, hiusmallin muutoksia ja muotoonleikkauksia. Vuosien saatossa kampaaja alkaa erikoistumaan hiustaiteeseen ja tahtoisi tehdä sitä enemmänkin. Silloin palvelut muuttuvat enemmän niche-alalle, ja ehkä tämä niche kaipaa mielikuvaltaan hienostuneempaa ja tunnelmallisempaa ilmettä kuin mitä alkuperäinen visuaalinen ilme viestii.
Joskus yritystoiminnan pienemmätkin muutokset voivat kaivata brändi-ilmeen uusimista. Oleellista on tarkastella, millä perusteilla olemassa oleva ilme on suunniteltu ja sitten verrata niitä yrityksen sen hetkisiin strategisiin linjauksiin.
2. Ihanneasiakkaasi ei lähesty yritystäsi
Palataan hetkeksi takaisin kampaajaesimerkkiin. Useat kampaajat suunnittelevat palvelevansa paikallisesti kaikkia kampaamopalveluita tarvitsevia. Kun yritys päättää erikoistua hiustaiteeseen, myös kohderyhmä muuttuu, ja täytyisi alkaa tavoittelemaan heitä, jotka näkevät hiustaiteelle arvon sekä tarpeen ja olisivat valmiita matkustamaan paikalle kauempaa.
Brändi-ilmeen suunnittelija on alkujaan huomioinut kampaamon sijainnin ja paikalliset asukkaat, ja tehnyt strategisia valintoja tätä kohderyhmää ajatellen. Se ei siis palvele valtakunnallisesti hiustaiteilijaa etsiviä henkilöitä.
Joskus on myös tapauksia, että yrityksen palvelut ja suunniteltu kohderyhmä on pysynyt ennallaan, mutta se ei tavoita ihanneasiakkaita. Tällaisessa tilanteessa on syytä istahtaa alas ja pohtia myös sitä vaihtoehtoa, puhutteleeko yrityksen visuaalinen ilme juuri heitä, kenelle palvelut tai tuotteet ovat todella tarkoitettuja.
3. Brändi-ilme on itsetehty
On täysin ymmärrettävää, että toiminnan alkaessa visuaalinen ilme on päätetty tehdä itse, sillä sijoittaminen suunnittelijaan on hintavaa. Hyvä suunnittelija laittaa kaiken tiedon ja taidon projekteihinsa, lähestyy suunnittelua strategiasta käsin ja luo käsityönä jotain niin uniikkia, ettei toisella ole samanmoista.
Yritystoiminta on kuitenkin voinut kasvaa niin, että sijoittaminen suunnittelijaan on mahdollista ja ehkä myös ajankohtaista. Kasvava liiketoiminta voi hyvin tulla entistä houkuttelevammaksi tietoisesti suunniteltujen visuaalisten viestien avulla. Graafinen suunnittelu nimittäin on psykologisten tekijöiden huomioimista, teknistä osaamista ja hiottua visuaalista silmää, joiden pohjalta osataan puhutella juuri tiettyä kohderyhmää.
Lukuisat yrittäjät rakentavat itse alkuvaiheen ilmeen ja niin voi olla ihan järkevää tai välttämätöntä tehdä budjettisyistä. Kasvuvaiheessa on kuitenkin luontevaa ulkoistaa projekti suunnittelijalle, joka luo yritysilmeitä työkseen.
Jos haluat, voit myös tutustua Tirskis Designin visuaalisen ilmeen suunnittelupalveluun.
4. Edellisestä päivityksestä on rutkasti aikaa
Jo ensimmäinen visuaalinen ilme voi olla hyvin onnistunut, mutta silti isommatkin brändit, kuten vaikkapa Coca-Cola ja Apple, ovat käyneet läpi päivityksiä. Brändin vanhenemiselle ei ole tiettyä “parasta ennen” -merkintää, mutta yleisesti 8-10 vuoden kuluttua visuaalisen ilmeen suunnittelusta on suositeltavaa pitää rehellinen tilannekatsaus uusintatarpeista.
Tuotakin tiheämmin on kuitenkin syytä tarkastella, vastaako brändi todella sen hetkistä yrityskuvaa. Hyvänä esimerkkinä isoista brändeistä Pepsi on sellainen, jonka ilmettä on välillä muutettu lyhyilläkin aikaväleillä.
Brändi-ilmeen freesaaminen voi parhaimmillaan tulla ajankohtaiseksi parissa vuodessa tai sitten vasta vuosikymmenen päästä. Oleellista on tarkastella yrityskohtaisesti, onko visuaalinen ilme ajan tasalla ja vastaako se edelleen sitä, millainen yritys on.
5. Brändi-ilmeesi ei toimi monipuolisessa käytössä
Yritysten markkinointi on nykyään hyvin monikanavaista, minkä vuoksi visuaalisen ilmeen täytyy toimia yhtä hyvin someprofiilissa, verkkosivuilla kuin perinteisessä käyntikortissakin (joita yrittäjät käyttävät yhä yllättävän paljon!). Tämän myötä tulee myös vaatimuksia, joita ei välttämättä ole huomioitu ensimmäistä brändi-ilmettä suunniteltaessa.
Esimerkiksi logosta on tärkeää olla olemassa vektorimuotoinen tiedosto, kuten SVG ja EPS. Vektorimuotoisuus tarkoittaa, että kuvitus, usein logo, skaalautuu tasaisen laatuisena niin pieneen kuin valtavan suureenkin kokoon, toisin kuin kuvatiedostomuodoissa JPG tai PNG. Samaisesta logosta kannattaa olla myös useampi muotoiluversio eri käyttötarkoituksiin: vaakaversio, pystyversio ja pelkistetty versio, joka toimii muun muassa somekanavien profiilikuvana.
Värien puolella tilanne voi olla se, ettei väripaletti ole alunperin suunniteltu digi- ja printtiväreihin, tekniseltä kieleltään RGB- ja CMYK-väriprofiileihin. Ilman oikeita väriarvoja lopputulos voi poiketa yllättävän paljon siitä, miltä ilmeen pitäisi näyttää. Jos taas tällaiset arvot löytyvät, ne on kirjattu yrityksesi graafiseen ohjeistoon.
Mikäli olet jossain kohti törmännyt tilanteeseen, ettei logo oikein istu someprofiiliin tai painotalolle lähetetyt käyntikortit eivät tulleet oikeissa brändiväreissä takaisin, voi visuaalisen ilmeen päivitys tai täydentäminen olla ajankohtaista.
Yhteenveto
Toivottavasti yllä olevat seikat selvensivät sitä, onko yritysilmeen uudistus juuri sinun yrityksellesi ajankohtaista! Muistathan kuitenkin sen, että tilanne on aina yrityskohtainen, ja siksi kaikki neuvot eivät päde sinun tilanteeseesi.
Aina ei myöskään tarvitse tehdä uutta, joskus pienikin freesaus on hyvästä. Tai sitten olemassa oleva on jo niin hyvä, ettei sitä kannata muuttaa.
Jos haluat yhdessä suunnittelijan kanssa pohtia ääneen sinun yrityksesi brändin tilannetta, ota rohkeasti yhteyttä, niin järjestetään matalan kynnyksen kahvi- tai teehetki! Juttelen mielelläni ihan maksutta tilanteestasi.
Tai jos olet jo päättänyt, että brändi-ilmeen uudistus on ajankohtaista, voit tutustua yritykseni Tirskis Designin visuaalisen ilmeen suunnittelupalveluun. Sivulta näet esimerkkipaketteja uuden ilmeen suunnittelusta sekä myös arvioitua hintaluokkaa.
Loppuun vielä: muista vaalia ja fiilistellä brändiäsi! Se kiteyttää montaa asiaa sisällensä ja kuvaa yritystäsi ulospäin. Anna sen rohkeasti näkyä, sillä se on sinun yrityksesi oma uniikki juttu!

